maanantai 20. marraskuuta 2017

Joulukalenterit, matkavalmisteluja ja lohjennut hammas

Olen niin iloinen, että sain Silpputehtaan Siskosta itselleni vaihtokaverin ATC-joulukalenteriin.

Kuvissa Siskolta tullut kalenteri. Kalenteri ei ole vielä löytänyt paikkaansa seinältä.



Pinja ja Ronja saavat tänäkin jouluna perinteiset joulukalenterilaatikkonsa, joissa on 24 pientä pakettia.

Ensin ajattelin, että tämä joulu jää väliin, mutta tytöt olivat todella järkyttyneitä jo ajatuksestakin. He sanoivat, että tämä perinne on ihan parasta joulussa!





Jouluisten juttujen ohella olen tehnyt matkavalmisteluja. Yksi pitkäaikainen haaave, unelma on toteutumassa.

Huomenna klo 17 lähtee lento Bangkokiin ja seikkailu alkaa :)


Minun hampaani eivät vaan oikein pidä kaukomatkailusta.

Kun olin ensimmäistä kertaa lähdössä Brasiliaan, niin pari päivää ennen matkaa halkesi hammas niin pahasti, että se piti poistaa kokonaan.
Nyt lohkesi paikka kulmahampaasta. En saanut tälle päivälle päivystysaikaa, joten nyt vaan toivon, että selviän matkasta ilman hammassärkyä.

Hampaiden kannalta olisi varmasti parasta pysyä koti-Suomessa :)

::::

ATC-joukukalenterin luukut alkavat avautua blogissani matkan jälkeen.

Jonkinlaista matkakertomusta on myös luvassa joulukuussa.

lauantai 18. marraskuuta 2017

Kuukausivaihto Ullan kanssa 11 / 2017

Minun korttini Ullalle. Aiheena marraskuussa vintagemiehet.

Kuvat ovat aitoja valokuvia kirppikseltä ostetusta kansiosta.

Uudet talvivaatteet

Olen totinen poika

Kaverukset

Minä olen ollut valokuvissa nuorempana myös hyvin totinen. Muistan, että vielä ylioppilaskuvauksessa kuvaaja tuskastui, kun en hymyillyt riittävästi.
Iän myötä on ruvennut enemmän hymyilyttämään.

No, eilen olin passikuvassa, kun matkaa varten tarvitaan uusi värillinen passikuva. Tällä kertaa kuvaaja kehotti olemaan paljon totisempi.  Eka otoksessa kuulema hymyilin liikaa. 

torstai 16. marraskuuta 2017

Joulukortteja

Edit.

Reilu viikko on nyt mennyt eikä yhtään korttia ole ostettu :C
Hintana on 3 euroa per kortti. On kai liikaa?
Toisaalta kirppis on varmasti lähtökohtaisesti väärä paikka yrittää myydä kortteja.








Vein mm. nämä kortit myyntiin kirppispaikalleni. Aika epäilevä olen kylläkin sen suhteen, meneekö yhtään korttia kaupaksi. 

Se hyvä puoli asiassa sitten kuitenkin on, että tänä vuonna joulukortit ovat ajoissa valmiina.




lauantai 11. marraskuuta 2017

Livevaihto Tarja K:n kanssa

Treffasimme Tarja K:n  (ei blogia) kanssa maanantaina ATC-vaihdon ja aamukahvin merkeissä.

Tarja on taidokas ja huolellinen korttitaiteilija.
 Aika monta ATC-korttia olen jo Tarjan kanssa vaihtanut. Nyt sain lisää kortteja korttiaarteisiini.

Kiitos vaihdosta - ja seurasta!

Lost Love 3/3

Ladies and Roses 4/6

Ladies and Roses 5/6

Its´s a Gentleman´s Life 1/6

Dragonfly 3/4

Halloween Party

perjantai 10. marraskuuta 2017

Kuukausivaihto Ullan kanssa 11 / 2017 (Ullan kortit)

Marraskuussa on vintagemiesten vuoro.

Ulla lähetti ilokseni komean veljessarjan. Veljekset ovat todellisia hurmureita :)

Kiitos vaihdosta!

George

William

 Thomas

ATC-joulukalenterivaihto?

Lisäys:

Sain silpputehtaan Siskosta vaihtokaverin. Kiva!

___


Jo jonkin aikaa olen mietiskellyt, riittäisikö aika ATC-joulukalenterin tekemiseen. Toinen mietiskelyn aihe liittyy siihen, löytyisikö vaihtokaveria joulukalenterivaihtoon?

Nyt kysynkin julkisesti, löytyykö kiinnostusta?

Lähden matkalle 19.11., joten itsellä aikaa olisi tehdä kaksi viikkoa. Kai se riittää, jos on tehokas?

Lisäksi haluaisin, että jokaisessa kortissa olisi tekstiä. Mietelause, runon pätkä, itse keksittyä tekstiä... 

Mitä mieltä olette?

Laitan pari kuvaa ATC-korteista, joita tein viime vuoden kalenterivaihtoon.



perjantai 3. marraskuuta 2017

Vaihto Enkulin kanssa

Olen saanut yhden ihastuttavan ATC-kortin lisää Enkuli-korttikokoelmaani.

Enkuli, suurkiitos vaihdosta!

Metsälammella

Enkuli oli laittanut mukaan Marja-tyttärensä tekemän postikortin.


Tätä korttia myös mieheni pysähtyi ihastelemaan. Enkä yhtään ihmettele!

torstai 2. marraskuuta 2017

Vaihto Ainon kanssa

Vaihdoimme Ainon kanssa viisi ATC-korttia.

Paljon kiitoksia vaihdosta!

Tämä Puutarhassa -sarja huokuu hienoa salaperäistä tunnelmaa.  Tässä puutarhassa kaikki on mahdollista...






Ja vielä lisänä kiitoskorrti.