keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Matkan TOP viisi / osa viisi

5. Buenos Aires ja Evita

Maria Eva Duarte de Peron oli Argentiinan presidentin Juan Peronin toinen vaimo; kansan rakastama ja palvoma Evita. Jo Evitan eläessä hänen ympärilleen muodostui vahva henkilökultti. Evita kuoli 33-vuotiaana v. 1952. 

90-luvun puolivälissä olin katsomassa Madonnan tähdittämää Evita-musiikkielokuvaa. Kaikkihan me muistamme elokuvasta laulun  Don´t Cry for Me Argentina". Elokuvan nähtyäni luin Eva Peronin elämänkerran ja nyt matkalukemisena oli mukana Tomas Eloy Martinezin kirjoittama kirja Santa Evita.

Hyvä, että olin tutustunut Evitaan jo etukäteen, sillä häneen ei voinut olla törmäämättä Buenos Airesissa!

Evita näkyi Buenos Airesin pääkadulla 12-kaistaisella  Avenida 9 de Juliolla.



 Evita tervehtii edelleen kansaa parvekkeelta La Bocan värikkäässä kaupunginosassa.



Evita on esillä taulussa presidentin palatsin ala-aulassa.


Recoletan hautausmaalla Evitan hauta on kaikkien turistiryhmien ykköskäyntikohde. 





 Recoletan hautausmaan hautapaikkakartassa Evitan nimi ja hautapaikka on merkitty tummennetulla. Sen sijaan hänen miehensä, kahteen kertaan Argentiinan presidenttinä olleen Juan Peronin nimi on luettelossa samantasoisena kuin kaikkien muiden nimet.

Jos vielä tarkemmin haluaisi tutustua Eva Peroniin, niin Buenos Airesista löytyy myös Evita-museo. Me jätimme museokäynnin toiseen kertaan :)



2 kommenttia:

Ulriikka kirjoitti...

Mielenkiintoista! Hienoa,että tuo tietosi kuvien kera meille kaikille,kiitos siitä!

SailaMaarit kirjoitti...

Kyllä, mielenkiintoista! :)