torstai 29. marraskuuta 2012

Tyttöjen joulukalenterit vuonna 2012

Viime vuonna tein ensimmäisen kerran tyttären tyttärilleni joulukalenterit, jotka koostuivat kummallakin 24 pikkupaketista. Pääosin hankin lahjat kirpputoreilta.  Tänä vuonna tytöt alkoivat hyvissä ajoissa vihjailla, että semmoinen joulukalenteri kuin viime vuona olisi tosi kiva... Oletko mimmi ajatellut tehdä...

Ja kyllähän minä olin ajatellut. Näistä joululaatikoista se alkoi. Olisi sellaiset voinut kai itsekin tehdä, mutta helpompaa oli ostaa ne valmiina.

 
 
Seuraava ostos oli 48 ruskeaa paperipussia. Sen jälkeen alkoi vaikein osuus eli piti keksiä ja ostaa 2 x 24 pikkulahjaa näihin pusseihin. Onneksi tyttöjen äiti antoi vihjeitä ja ideoita tytöille mieluisista asioista. Tänä vuonna en lähtenyt kirppiskierrokselle lahjahankintoja varten, vaan kiertelin pikkukauppoja ja vähän isompiakin.

Tänään sitten kaikki oli valmista!

 
 
                                                                           
 
 
Joululaatikot ovat lähteneet tänään tytöille. Tytöiltä oli jo tullutkin huolestuneita kyselyitä, koska me saadaan ne joulukalenterit, kun mimmi ja vaari lähtevät sille matkallekin lauantaina...

5 kommenttia:

tarja.o kirjoitti...

kerrassaan aivan ihanat kalenterit ja lahja pussit olet tehnyt!! ei ihme, että tyttäret jo malttamattomasti odottelevat:))

Maca kirjoitti...

Hieno idea!Harmittaa ihan, kun en itse osannut tuollaisia tehdä, kun käytiin viikonloppuna lastenlasten luona.

Sisko kirjoitti...

Voi sitä riemua kun nuo saavat käsiinsä! Hieno idea!
Hyvää matkaa!

Ulriikka kirjoitti...

Kyllä on Mimmi ollut ahkera! Luulen,ettei tytöt unohda näitä kalentereita koskaan!

SailaMaarit kirjoitti...

Upeat kalenterit olet tehnyt!